Turbulenssia kerrakseen

Siitä lentomatkasta olisi voinut muodostua elämäni kammottavin tapahtuma, mutta onni oli myötäinen ja alun hankaluudet kääntyivät perin yllättäväksi kokemukseksi. Olin matkalla Sharm el Sheikhiin Egyptiin, jonne kaksi ystävätärtäni oli matkustanut jo viikkoa aiemmin. Kaikkitietävä ja kaikkeen sekaantuva pomoni oli viime hetkellä päättänyt, että minun oli lykättävä syyslomaani viikolla. Virastoamme oli kohdannut ylimääräisen tilintarkastuksen kyseenalainen onni. Kiivaaksi äitynyt mielipiteidenvaihto oli huipentunut, kun hän oli vahingoniloinen ilme kasvoilla todennut:

– Luoja sentään! Kai sinä nyt, aikuinen ihminen, tajuat, ettet voi olla poissa työpaikalta hurvittelun vuoksi tällaisessa tilanteessa. Pääkirjanpitäjällä on velvollisuutensa.

Niin, kirjanpitäjät ovat harmaata, kuivakasta massaa, jonka ei edellytetä ymmärtävän muun kuin debetin, kreditin ja taseen päälle. Kireää nutturaa takaraivolla enää ei sentään edellytetä. Pitkin hampain lyhensin kiihkeästi odotettua syyslomaani viikolla ja vaihdoin lähtöpäivän.

Lisää arviointeja ”lomailuistani” epämääräisissä kuvioissa oli seurannut hektisen, hermoja raastavan tarkastusviikon jälkeen:

– No niin, nyt pääset riettailemaan mielin määrin. Luulisi viikossakin ehtivän.

Vaikka meidän tyttöjen lomailuun oli tarkoitus sisältyä sitäkin, ainakin, jos oli luottaminen Annelin lupauksiin, vastasin marttyyrin ilme kasvoilla, että tarvitsin – ja vieläpä lääkärin suosituksesta – Punaisenmeren ilmaston suomaa lievitystä allergisten iho-oireiden vuoksi.

– Missähän sekin allergia mahtaa pahiten kutista…

Koska matkakuume poltteli ja helpotuksen tunne lähenteli euforiaa, tyydyin huomauttamaan, että hänen asemassaan ei ollut syytä sortua asiattomuuksiin ja lupasin lähettää kortin aaseista tekemässä sitä. Aasihan on vielä tänä päivänä siellä päin paljon käytetty juhta.

Työnnyin lentokoneeseen stressaantuneena, mutta riehakkaalla ja odottavalla mielellä. Vihdoinkin! Olin lähtöselvityksen jälkeen soittanut Annelille. Piteli säitä, he olivat löytäneet ihania ruokapaikkoja, hotelli oli enemmän kuin ok ja siellä oli ilta toisensa jälkeen järjestetty kivaa ohjelmaa, muun muassa vatsatanssia. Alkeita oli valotettu turisteillekin. Esitysten lomassa saattoi jopa tilata laimeita drinkkejä ja tutustua paikallisiin hemmoihin, jotka poikkesivat istumaan iltaa.

– Vihdoinkin! Tavataan, kun bussi stoppaa hotellin eteen. Ja sitten oma baari hetsilleen auki!

Annelin hehkutuksen jälkeen olin sulkenut kännykkäni ja ajatellut, että viiden tunnin päästä tuntisin Punaisenmeren lieventämän lämmön kasvoillani ja siitä vajaan parin tunnin päästä tapaisin Annelin ja Tuulan hotellilla.

Pääsin paikalleni. Istuimella odotti muovipussi – tilaamani punaviini-, konjakki- ja sherrypullot sekä aurinkovoide. Anneli oli puhelumme aikana tiukannut – kuin maailman tärkeintä asiaa – olinko muistanut juomat. Muslimimaissa on vaikea löytää kunnon juomista ja mikä tahansa etikanmakuinen litku on hinnoissaan. Laskin käsipakaasin viereiselle istuimelle ja istahdin tutkimaan muovipussin sisältöä tarkemmin. Olin saanut jetsulleen, mitä olin tilannut. Tungin tavarat käsipakaasiin, nostin sen hyllylle ja vasta sitten huomasin pariskunnan. Nainen tuijotti minua kärsimätön ilme kasvoilla, hän tukki käytävän massiivisella olemuksellaan ja taemmaksi pyrkivien matkustajien virta oli seisahtunut odottamaan. Anteeksi pyydellen livahdin sivuun. Pullukka keinotteli itsensä ikkunapaikalle puhisten ja ähisten, hän nosteli käsinojat ylös jäätyään hetkeksi jumiin. Mies livahti hänen jälkeensä ja nosti heidän käsipakaasinsa ylös. Jämäytin naisen ylös nostaman käsinojan ala-asentoon ja asetuin paikalleni. Pahat aavistukset alkoivat hiipiä mieleeni. Kuin arvaten ajatukseni nainen kurkisti vielä seisovan miehensä ohitse ja julisti naurunremakan säestyksellä:

– Annapa sen olla ylhäällä, muutoin ukolle tulee liian ahdasta. Minä kun olen tällaista rehevää sorttia.

En nostanut käsinojaa. En halunnut puristua käytävän puoleista käsinojaa vasten. Kerran aiemmin olin matkustanut liian pitkän miehen vieressä ja joutunut keinottelemaan omia jalkojani tilanteiden mukaan, mies kun oli joutunut istumaan sivuttain ja työntänyt polvensa minun puolelleni.

Päästyämme yläilmoihin nainen kurottautui miehensä ohi ja ilmoitti, että en pystyisi pilaamaan heidän matkaansa, vaikka en osannutkaan käyttäytyä kansainvälisesti enkä ottaa huomioon kanssamatkustajien mukavuutta. He olivat menossa juhlimaan neljännesvuosisadan kestänyttä avioliittoaan. Onnittelin ja hän repäisi miehensä ja minun välisen käsinojan ylös. Valtavan vyöryn työntämänä puserruin käytävän puoleista käsinojaa vasten kuin teilipyörässä. Käsinoja upposi kylkikaareni alle. Toiselta puolen minuun liiskautui ventovieras, hieltä tuoksahteleva mies. Viisi tuntia tätä!

– Pysäytin ohi kiirehtivän lentoemännän ja ilmoitin, että en kestäisi tilannetta perille asti. Hän vaati miestä nostamaan välisemme käsinojan paikoilleen. Nainen puolestaan ilmoitti suureen ääneen, että he tarvitsivat tilaa eikä ollut heidän vikansa, että lentokoneiden sisätilat suunniteltiin anorektikoille. Hän uhkasi tehdä valituksen heti perille päästyään. Ympäriltä kuului naurua ja ihmiset alkoivat kurkotella nähdäkseen paremmin. Lentoemäntä supatti minulle, että parilla viimeisellä rivillä oli tilaa, jospa siirtyisin sinne. Siitä paikasta pomppasin ylös ja lentoemäntä keinotteli käsipakaasini ylähyllyltä. Takaani kuulin naisen moittivana kailottavan äänen. Turhasta valittajia jaksettiin hyysätä! He olisivat paremminkin tarvinneet väljemmät olot.

Takana oli vapaana kaksi käytävän viereistä paikkaa. Sen lisäksi yhdellä penkkirivillä istui yksinäinen mies ikkunan vieressä.

– On jopa varaa valita, sanoi lentoemäntä hymyillen. Helpotuksesta huokaisten istahdin yksin istuvan miehen viereen.

– Tervetuloa, mies sanoi ja tiedusteli samaan hengenvetoon, olinko minä ”snorklaajia”.

He harrastivat kavereiden kanssa sukeltamista, ja heillä oli käynyt hitonmoinen mäihä. Joku seurue oli peruuttanut viime hetkellä, ja he olivat saaneet tosi halvat äkkilähdöt. Puhuessaan hän heilautti kättään laajassa kaaressa sulkien kaverinsa huitaisun piiriin.

Juttelimme niitä näitä. Sukellusporukka oli menossa eri hotelliin, mikä oli miehestä sääli. He olisivat mielellään tutustuttaneet minua ja perillä odottavia kavereitani vedenalaiseen maailmaan.

– Ja muutakin on tarjolla, jos sattuu mieli tekemään, ilmoitti hänen kaverinsa takapenkiltä. – Meikäläinen vastaa kymmentä ramsesta.

– Pidä nyt pienempää lärviä, sihahti vierustoverini penkkien välistä kaverilleen. – Kohta lentoemot takavarikoivat taskumatit. Minuun päin kääntyen hän totesi anteeksi pyytävä ilme kasvoilla:

– Se ei, tuo viina sovi joka päähän. Voihan asiat nyt esittää hienostuneemmin.

Sanoihin sisältyi ilmiselvä vihjaus. Minua nauratti. Lomatunnelma oli palaamassa hyvää vauhtia. Nauratti hiukan senkin vuoksi, että mies ei ollut minun tyyppiäni. Porukka oli ilmiselvästi ukkomiehiä, jotka olivat päässeet pujahtamaan vaimoiltaan harrastuksensa pariin ja havittelivat sukeltelun lisäksi muitakin virikkeitä. Heidän laisiaan tapaa kotikonnuilla liiaksi asti.

Ja pian aavistukseni osoittautuivat nappiin osuneiksi. Mies tiedusteli, olinko mahdollisesti lukenut Sinuhe Egyptiläisen. Toki ja olin kesälomalla – lokakuulle buukatun ”tyttöjen loman” kuumeisessa odotuksessa – lukenut erään ranskalaisen egyptologin viisiosaisen kirjasarjan Ramses toisen ajasta. Harmikseni en muistanut kyseisen kirjailijan nimestä muuta kuin, että hän oli Jaques jotain, hyvin lyhyt sukunimi.

Mies muisteli suorastaan haikeana Sinuhen intohimoa ja onnetonta rakkaustarinaa.

– Minusta hän oli täysin holtiton rakkautensa pyörteissä, myi hänestä tunnollisesti huolehtineiden ottovanhempien hautapaikankin voidakseen helliä epämääräistä hutsua, julistin. – Sen ajan uskomusten mukaan se oli anteeksiantamaton teko.

Miehen mielestä Sinuhe oli uskaltanut elää, antautua intohimolleen. Väitin nauraen vastaan. Toki kokemukset, elämykset ovat elämän suola, mutta ei niiden vuoksi mennä äärimmäisyyksiin eikä heittäydytä pakkomielteen valtaan. Mies mietti ääneensä, voisikohan hän saada minut vakuuttuneeksi, että rakastelun alueella oli runsaasti mieltä järisyttäviä ja tärisyttäviä kokemuksia, joita päätyi muistelemaan vielä vuosia jälkeenpäin. Viikossa ehtisi. Protestoin, en tiennyt, mitä matkakumppanini olivat suunnitelleet eikä minulla näin ollen ollut täysin omia pasmoja.

Otin palanpainikkeeksi punaviiniä ja kahvin varalle pari konjakkia. Yleensä en tee sitä, jos olen väsähtänyt – tilintarkastusviikko oli rassannut enemmän kuin tajusin. Alkuhankaluuluksista selviytyminen ja riehakas lomailun odotus löivät harkintakykyä korville. Sukeltajaseurue tilasi pari pulloa kuohuviiniä juhlistaakseen ”edessä odottavaa vapauden viikkoa” ja minullekin tarjottiin. En halunnut nipottaa ja skoolailin miesten mukana. Ei sitten ihme, että väsähdin. Runsas pari tuntia vielä ja olisimme perillä. Sopivasti aikaa ottaa pikku torkut. Vierustoverini pyysi lentoemännältä huovan ja niskatuen.

– Viltin alla on mukavampi uinahtaa, hän sanoi huolehtivasti.

Tuntui, että olin tuskin ehtinyt sulkea silmäni, kun havahduin epämiellyttävään notkahdukseen. Avasin silmäni. Matkustamon valot välähtelivät. Pari rajua nytkähdystä ja valot sammuivat hetkeksi. Oloni oli kuin banaanilla tehosekoittimessa. Vierustoverini istui rauhallisena ja totesi:

– Onpas ilmakuoppia.

– Ilmavirtaukset jyllää, pojat! hihkaisi ”taskumattimies” takapenkiltä. – Otetaan sille! Skool!

Ja taas vatsaa viiltävä notkahdus. Valot yrittivät palautua välähdellen. Puolet jaksoivat jäädä päälle. Luoja, takuulla viimeinen lomani eikä se ollut ehtinyt alkua pidemmälle! Lentoperämiehen rauhoittavaksi tarkoitettu kuulutus sai minut melkein paniikkiin. Olimme kuulemma joutuneet voimakkaisiin ilmavirtauksiin, jotka jäisivät kohta taakse. Noinkohan?

– Tämä ei lopu hyvin, mutisin. – Kohta taitaa olla pater nosterin vuoro.

– Rauhallisesti nyt, tuumasi vierustoveri. – Olemme tainneet joutua pikku turbulenssiin. Hän epäili minun potevan lievää lentokauhua.

– Tämän jälkeen varmasti poden, inahdin ja vedin huovan leukaan asti.

Mies kiersi pienen konjakkipullon auki ja tarjosi rauhoituspaukkua.

– Ihan vain lääkkeeksi, ettei tule rytmihäiriöitä, hän vitsaili ja kehotti naukkaamaan suoraan pullon suusta. Hätätilanteissa ei kuulemma ollut syytä hienostella. Olin samaa mieltä ja valutin sisällön kerralla alas. Kurkkua poltteli ja sain yskänpuuskan. Mies tarttui olkavarteeni, taivutti minua eteenpäin ja läpsi selkääni. Muutaman tiukan taputuksen jälkeen huomasin käden hivelevän ja kumma kyllä oloni muuttui hiukan kissamaiseksi, kehrääväksi.

– Kylläpäs keinuttelee, mutta palomiehet eivät vähästä säikähdä, solkkasi hänen toverinsa takapenkiltä. – On käyty ensiapukurssit viimeisen päältä ja hallitaan letkut letkeät.

Äänestä saattoi päätellä, että hän oli melkoisessa laitamyötäisessä. Joku seurueesta uhkasi laittaa hänelle suukapulan, jos ei kailotus laantuisi.

– Tuo se ei osaa pelätä, letkautin hampaat kalisten ja puristin huovan kulmaa kädet hiessä – kehräämisen halu haipui.

– Palomies ei voi ajautua pakokauhuun. Mitä siitä tulisi tositilanteessa, sanoi vierustoverini ja käsi siirtyi taputtelemaan olkapäätäni hipaisten ohi mennen kaulaa.

Jokunen matkustamon lampuista jaksoi valaista. Ympäriltä kuului kiihtynyttä puheensorinaa. Pari stuerttia liikuskeli käytävällä ja rauhoitteli tarpeen mukaan matkustajia. Toinen heistä tiuskaisi äkäisesti takapenkin kailottajalle:

– Omat juomat eivät ole sallittuja!  

– Hermot reistaa, mies hörähti, mutta pani nähtävästi omat eväät pois näkösältä. Vierustoverini käsi oli etsiytynyt huovan alle ja siveli rauhoittavasti reittäni. Notkahdus viilsi vatsanpohjaa ja tarrasin hädissäni käteen kuin hukkuva oljenkorteen. Jälkeenpäin hämmästelin, että en sentään murskannut luita.

– Meidän pitäisi kokeilla seksiä, melaa mekkoon, rentouttavat kiksit toisivat mieleen mukavampaa ajateltavaa, mies kuiskasi huulet kiinni korvalehdessäni.

Olin kuin puulla päähän lyöty, hetkeksi unohdin jopa pelon. Haahuilimme kuoleman porteilla ja mies ehdotti seksiä! Olimme ajautumassa lento-onnettomuuteen ja vieressäni istui seksiaddikti – ei hyvältä näyttänyt. Supisten hän kertoi fantastisesta kokemuksestaan Meksikossa eräällä sukellussafarilla. Naissukeltajan happipullo oli mennyt epäkuntoon ja he olivat päässeet pintaan vuorottelemalla hänen suukappaleellaan. Rantaan päästyään he olivat kuulemma kyntäneet rajusti – olan takaa.

– Heti rannalle kahlattuamme revimme sukellusvehkeet päältä ja kiemurtelimme ilkialastomina hiekalla, elämäni paras paalutus.

– Ja mitähän muut ajattelivat? kivahdin.

– Olimme levittäytyneet laajalle alueelle isossa lahdessa, ja he tulivat paikalle myöhemmin. Jaa…saattoivat hiukan kummeksua ja epäilläkin, vaikka siinä vaiheessa meillä oli jo aluspuvut päällä. Olimme toimineet nopeasti ja rajusti. Jätti autuaan muiston.

Mies kiepautti kätensä irti puristusotteestani ja työnsi sen hameeni alle. Hämmästyksekseni huomasin reisieni erkanevan toisistaan ja järjestelin huopaa paremmin peittämään touhujamme. Suljin silmäni vaikuttaakseni lepäävältä – tyydytys ja rentoutuminen eivät tosiaan olisi pahasta. Vatsanpohjaani hiipi kireä pakotus. Mies oli kyllä aika härski, mutta toisaalta, pystyisikö hän tosiaan tyydyttämään minut turbulenssin kourissa heittelehtivässä lentokoneessa. Jo olisi melkoinen suoritus!

Miehen käsi hiveli tunnustelevasti reittäni. Tunsin, kuinka tulirasiani alkoi kuumeta. Kämmenselkä siirtyi lipumaan pitkin reiden sisäpintaa. Työnsin jalkani pidemmälle edessä olevan istuimen alle ja valutin itseni vastaanottavaisempaan asentoon. Annoin ymmärtää, että väylä oli auki, mutta miehen käsi kaappasikin käteni kouraansa ja hivutti sen ulos huovan alta. Avasin silmäni ja huomasin tuijottavani lentoemännän huolestuneisiin kasvoihin.

– Voitteko te huonosti?

Pudistin päätäni ja kuiskasin olevani lentopelkoinen. Mies puristi hillitysti kättäni ja sanoi:

– Ei mitään syytä paniikkiin. Tässä pärjäillään.

– Toisinko teille jotain…vettä tai…

Pudistin päätäni ja suljin silmäni. Mesirasiani polte oli viilennyt. Lentoemon käännyttyä ja kiirehdittyä pois en pannut vastaan, kun mies aloitti alusta. Käsi hiveli polveani ja siirtyi polvitaipeeseen. Siihen mennessä en ollut huomannut, että polvissani piileskeli jonkinasteinen laturi. Reisien hively keskeytyi taas hetkeksi, kun kiireiset askeleet lähestyivät. Saman tien askeleet etääntyivät. Notkahdus viilsi vatsanpohjaa ja silmäluomieni takana tajusin valojen välähtelyn. Pakotin itseni epäuskoiseen odotukseen, kun sormet lähtivät etenemään polvitaipeesta. Hetkeksi ne jäivät puristelemaan reittäni, tiukkoja nipistyksiä ja sitten olikin vuorossa nivustaipeiden kevyttä hivelyä. Samalla hän näykki korvalehteäni ja suuteli kaulakuoppaani, toisen käden puristellessa rintojani. Geysirini alkoi pulppuilla ja nivusista räiskähteli kipunoita vatsanpohjaan. Pelosta vai laukeamisen odotuksesta? En välittänyt ryhtyä miettimään.

Yhtäkkiä sormet nipistelivät nivustaivetta – tosin hellävaraisesti – ja sitten sormi alkoi sysäyksittäin tunkeutua mesirasiaani. Saatoin tuntea sykkivän kosteuden. Rystyset hankasivat nivustaivetta, kun toinenkin sormi tunkeutui etsintäretkelle. Mies tuntui löytäneen jotain, ja sormi aloitti tunnustelevan pyöritysliikkeen. Kolmaskin sormi pujahti valtoimenaan kuplivaan geysiriini. Mies oli löytänyt…niin mitä…olin kuullut puhuttavan naisen G-pisteestä, mutta en ollut mitenkään vakuuttunut, oliko jutussa perää. Nähtävästi, koska yhtäkkiä sormet levittivät mesikennoani rajusti ja yksi hankasi ja paineli sitä löytämäänsä tosi herkkää. Purin huultani ja yritin pitää kasvoni peruslukemilla. Ei alkuunkaan helppo tehtävä. Vedin huovan kasvoilleni ja nojauduin mieheen. Mitä akrobatiaa! Tosiaan lensin, suorastaan kiidin kohti huikaisevaa täyttymystä.

Pato oli murtunut, selkäni jännittyi kaarelle, kipristelin nilkkojani – onneksi ne olivat edessä olevan istuimen alla. Samassa koneen notkahdus viilsi vatsanpohjaa kaiken muun ohella, mutta sykintä ei suostunut laantumaan, pelko tuntui jääneen jonnekin taka-alalle. Painoin käden alavatsalle. Elämäni pisin orgasmi.

Äännähdys livahti ilmoille. Askeleita. Mies veti minut tiukemmin itseään vasten, otti melkein syliin. Kasvot hänen olkapäätään vasten, sykinnän yhä jatkuessa kuuntelin kuin usvassa, kun hän vakuutteli miesstuertille, että kaikki oli ok. Stuertti toivoi, että valitettava epämukavuus ei saisi minua välttelemään lentämistä. Ei kai ollut paniikkiin joutumisvaaraa? Vierustoverini totesi naurahtaen, että ei oltu lähellekään paniikkia, naisihmiset nyt vain ovat hiukan arempia. Stuertti vakuutteli selälleni, että tällaista sattui silloin tällöin, missään vaarassa emme olleet.

– Onneksi teillä on tässä ruljanssissa rauhallinen vierustoveri, hän lohdutteli.

– On se vaan ihmeellistä, mikä mäihä Jokella aina käy, mesosi takapenkin taskumattihemmo. – Tällaisella reissulla pelokas naisihminen vieressä on miehelle lottovoitto. Pääsee rauhoittelemaan…piteleen ohimennen…

– Antakaapas se pullo tänne, tiuskaisi stuertti. – Niin, niin, sieltä povitaskusta.

– Jaa, tämä tippa? protestoi takapenkkiläinen.

– Aletaan olla sillä kynnyksellä, että teille tippakin on liikaa.

Tuskin stuertin askeleet olivat häipyneet, kun mies yritti nousta koluamaan käsipakaasistaan uutta taskumattia lallattaen:

– Ei meiltä poijiilta pontikka lopu, vaikka stuertti sakotti.

– Istu alas ja sassiin, kivahti hänen kaverinsa. – Tai sinut sidotaan penkkiin.

– Ja kukahan…

– Minä ja stuertti, usko hyvän sään aikaan.

Nähtävästi mies ei ehtinyt istuutua oma-aloitteisesti. Kuului mätkähdys ja pari kirosanaa, kun turbulenssi ravisti hänet seisaaltaan – luultavasti vierustoverin päälle. Selkänojani tuntui menevän sijoiltaan, kun mies kampesi itseään penkille. Takaa kuului puhinaa ja ähellystä ja lopuksi ukaasi:

– Nyt istut siinä kuin tatti. Alkaa jo vähän ottaa hermoon nää sun touhus.

Hiljalleen mesirasiani melkein kivuliaaksi muuttunut sykintä laantui ja lihakset rentoutuivat. Ilmakuopista huolimatta oloni tuntui omituisen euforiselta – tosin jotenkin kaksijakoiselta. Näin oudoissa olosuhteissa en ollut milloinkaan harjoittanut seksiä. Pakko myöntää, että mies oli taitavampi kuin ammattigigolo, jollaisen kanssa vietin kerran melko kalliin yön Rhodoksella. Nyt kreikkalaisheppu alkoi vaikuttaa pelkältä amatööriltä. Olisin voinut nukahtaa, mutta seuralaiseni ei antanut siihen tilaisuutta.

– Vuorottelulla onneen, hän totesi kaksimielinen, rohkaiseva hymy kasvoilla, veti huopaa päälleen ja askarteli sepaluksensa kanssa.

Mielestäni kunnon seksiin kuuluvat pikku kaksimielisyydet, kunhan ei mennä äärimmäisiin roisiuksiin. Ja hetken päästä olin virkeä kuin peipponen. Olin tekemässä vastapalvelusta vierustoverilleni, joka tuijotteli lentokoneen ikkunasta tummaan pilviverhoon, kun koneen notkahdus ja valojen välähtely saivat käteni puristumaan liian voimakkaasti kalun ympärille. Mies tarttui kirahtaen käteeni, hengitteli syvään ja päästi sitten käteni kuiskaten:

– Ja nyt täyttä neliä eteenpäin.

Sen jälkeen sainkin tehdä töitä, että sain hänet laukeamaan. Onneksi huomasin, että hänen kivespussinsa olivat varsin herkkää aluetta. Toinen käsi niissä ja toinen työskentelemässä harjan varressa sain tulosta. Toki myönsin mielessäni, että en ollut tainnut yltää ihan samaan kuin hän. Mies kuitenkin kuiskasi – hetken hengähdettyään – herrasmiesmäiseen tapaan:

– Ei hullumpi tumputus. Suuteli vielä kiitokseksi korvalehteäni. Valot syttyivät ja samassa kapteeni kuulutti meidän päässeen ilmavirtausten kourista.

Mies tyydytti minut ja samalla itsensä vielä kertaalleen ennen laskeutumista, mutta se ei aiheuttanut minulle läheskään samanlaista huippua kuin ensimmäinen kerta. Toki rentouduin ihan mukavasti, mutta aika leppoisasti.

Nostaessaan käsipakaasiani hyllyltä mies kysyi kuiskaten, emmekö voisi viettää perillä yhtä iltaa suuseksin merkeissä. Laskettuaan laukun istuimelle hän sujautti käsilaukkuuni käyntikortin. Lupasin soittaa.

Soittaminen kuitenkin jäi, sillä Anneli – kokenut Egyptin-kävijä – oli buukannut viikon täyteen ohjelmaa, heti saapumisillaksi hotellihuoneeseemme kolmen miehen striptease-esityksen. Ja oma baari – kiitos tuomisteni – oli auki aamuun asti. Melkoinen ilta ja yö. Kumma kyllä, hyvää tahtia länsimaalaistuneet miehet tilasivat hotellin ravintolasta minttuteetä Annelin piikkiin eivätkä polttaneet ensimmäistäkään savuketta. Sitä makeaa teetä he jaksoivat lipittää. En vieläkään tiedä, mitä se kaikki kustansi. Anneli on suhteellisen hyvin menestyvä pienyrittäjä – pari lahjatavaraliikettä.

Lomalta palattuani käyntikortti osui hyppysiini ja kysyin 118:sta numeron haltijaa. Jokke… Jorma mitä? Valitettavasti numero oli salainen ja katsoin parhaaksi jättää jutun sikseen.

Tytti