Olin aviopuolisoni kanssa lähdössä etelään lomailemaan. Jo kotona oli jonkinlaista riidanpoikasta, vaikka matkaa oli odotettu pitkään ja hartaasti: kerrankin ilman lapsia rentoutumaan ihan kahdestaan. Siinä tietysti olikin yksi syy riitelemiselle, jännitys ja suuret odotukset.

Siitä lentomatkasta olisi voinut muodostua elämäni kammottavin tapahtuma, mutta onni oli myötäinen ja alun hankaluudet kääntyivät perin yllättäväksi kokemukseksi. Olin matkalla Sharm el Sheikhiin Egyptiin, jonne kaksi ystävätärtäni oli matkustanut jo viikkoa aiemmin. Kaikkitietävä ja kaikkeen sekaantuva pomoni oli viime hetkellä päättänyt, että minun oli lykättävä syyslomaani viikolla. Virastoamme oli kohdannut ylimääräisen tilintarkastuksen kyseenalainen onni. Kiivaaksi äitynyt mielipiteidenvaihto oli huipentunut, kun hän oli vahingoniloinen ilme kasvoilla todennut:

Normandian maihinnousu oli alkanut päivää aiemmin ja Ranskan maaseudulla olevan kylämme asukkaat oli evakuoitu turvallisuussyistä. Kyläämme vartioimaan oli jätetty minun lisäkseni yksi vastarintataistelija, tai tarkemmin sanottuna taistelijatar, tummahiuksinen Marie. Mariella oli vanha kivääri, mutta nuoresta iästäni, sotilaskoulutuksen puutteesta ja tilanteesta johtuen minulla ei ollut asetta. Päivystin radiomme luona kirkontornissa Marien kanssa.

Kyllähän minä rakastan vaimoanikin, mutta hän ei vain riitä minulle. Vaimoni on hyvä äiti ja luotettava kumppani, mutta seksi on kauniistikin sanottuna tylsää. Kolmen lapsen jälkeen vittu kerta kaikkiaan väljähtyy tai sitten armas puolisoni ei vain ole jaksanut jumpata omaa värkkiään kuntoon. Ei siis ihme, että minulla on koko ajan verkot vesillä, siis vähän niin kuin pientä yritystä joka suuntaan. Ja aina kun jossain tärppää, minä nain muitakin naisia kuin sitä, jonka kanssa minut on aviolliseen liittoon vihitty.

Istuin pottukellarin päällä yltä päältä mullassa. Heiluttelin jalkojani lepuuttaakseni niitä. Minulla oli ollut melko rankka päivä taas kaikkine puutarhatöineen. Tympi, kun jouduin viettämään jokaisen päiväni yksin. Illat venyivät pitkälle yöhön miettien, miksen löydä ketään rinnalleni. Erostani oli kulunut jo yli puolitoista vuotta ja elämästäni puuttui kaikki jännitys.

Jos asian yrittää oikein kauniisti muotoilla, niin avioelämämme oli hieman urautunutta. Kun mieheni alkoi hieroa niskojani, tiesin, että oli keskiviikko. Hän levitti öljyä käsilleen ja hymisi itsekseen. Otin puseroni pois ja istuuduin hänen eteensä rintaliivisilleni, joiden olkaimet pudotin alas.

Olihan meillä Juhan kanssa ollut aina samanlainen naismaku, myönnetään. Ja myönnetään sekin, että Juha tuntui aina saavan paremmat mimmit, mistä se sitten johtuikin… Saattoi olla, että se oli vain aidantakaisen vihreämmän ruohon ilmiö. Saattoi olla, että se oli pikkuveljen ikuista kateellisuutta, mutta siltä minusta oli tosiaan tuntunut nuoresta kollista asti.

Olen jo vuosia pitänyt talvilomani vasta toukokuussa. Suuntaan kyseisenä aikana aina johonkin Lapin laskettelukeskuksista. Nautin hiljaisista tunturikylistä, kevääseen puhkeavasta luonnosta ja rauhallisesta kylpylästä. Kylpylöissä pääsee harvoin oikeasti nauttimaan olostaan, sillä yleensä ne ovat täynnä meuhkaavia lapsia, lilluvia eläkeläisiä ja muka rentoutuvia pareja. Kylpylän tungoksessa rento tunnelma on kaukana, paitsi kevään vaihtuessa kesäksi ja paikan ollessa juuri kautensa päättänyt tunturikeskuskylpylä. Seuraava tapahtui viime keväänä eräässä Lapin lomakylistä.

Mieheni on myrskynmetsästäjä. Hän rakastaa myrskyjä ja vaaraa. Kesälomatkin me vietämme yleensä Yhdysvaltojen keskilännessä tornadoja bongaillen. Harmi vain, että minä en pidä myrskyistä, pelkään niitä. Minä kaipaan aurinkoa ja turvallisuutta, eli juuri vastakkaisia asioita kuin mieheni. Olemme kuin yö ja päivä, siksi onkin suorastaan outoa, että olemme päätyneet yhteen. Mutta niin kai se on, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Joskus mieheni haluaa, että lähden hänen mukaansa myrskynmetsästykseen.

Esa vilkuili hermostuneena kelloaan. Lento oli myöhässä, uudesta lähtöajasta ei ollut tietoa. Brysselissä odottivat tärkeät neuvottelut, jotka alkaisivat kolmen tunnin kuluttua. Esa nosti läppärin polviensa päälle lähettääkseen viestin perillä odottavalle avustajalleen. Samassa hän tunsi voimakkaan tönäisyn olkapäässään. Läppäri luiskahti lattialle ja hänen päälleen rojahti joku. Nainen, päätteli Esa sylissään kiemurtelevasta pyöreästä takamuksesta.