Teatteriesityksistä tehdään sopimattomia alaikäisille?

Julkisuudessa puhutaan paljon ympäristön pornoistumisesta ja siitä, kuinka pornoon törmää nykyisin kaikkialla. Lasten suojelu pornolta käy yhä vaikeammaksi.

Meidän mielestämme pornoon ei helposti vahingossa törmää. Alusasumainos katukuvassa ei ole pornoa pahalla tahdollakaan, eikä kukaan täysipäinen tikahdu netissä pornoon, ellei sitä itse halua.

Sen sijaan lasten – ja aikuisten – suojelu ala-arvoiselta alapäähuumorilta ja kaksimielisiltä vihjailuilta on paljon, paljon vaikeampaa. Taannoiseksi esimerkiksi sopii Kylätaskun klassikkonäytelmä ”Mies joka ei osannut sanoa ei”, tarkemmin sanoen Keski-Uudenmaan teatterin versio siitä.

Siinä missä Jarvan elokuvasovitus oli ajatonta, tasokasta ja tyylikästä tragikomediaa, osoittautui kesällä 2010 pyörinyt teatteriversio merkilliseksi pissa-kakkavitsailun kaatopaikaksi. Mikäpä siinä on alapääheittoja ladellessa, mutta kukaan ei varoittanut missään, että esitys sisältää todella hurttia, mautonta huumoria. Alaikäisiä esitykseen tuoneet joutuivat kiusalliseen tilanteeseen, eivätkä kaikki aikuisetkaan taatusti nauttineet odottamattomasta tyylilajin muutoksesta.

Etenkin huumorin nimissä esitettyyn voimakkaaseen kielenkäyttöön ja kaksimielisiin letkautuksiin törmää yhä useammin ja yleensä täysin varoituksetta – jopa täysin odottamattomissa yhteyksissä. Mielestämme ne ovat paljon pahempi ja konkreettisempi uhka kasvuikäisten tasapainoiselle kehittymiselle kuin porno, johon ei tahtomattaan törmää. Kuitenkaan pornoa kiihkeästi vastustavat sosiaalitädit ja -sedät eivät ole puineet nyrkkejään alapäähumoristien kynnyksillä ja vaatineet hävyttömyyksien kieltoa tai edes ikärajojen nostoa. Pohtikaa ensin ja tulkaa vasta sitten syyttämään pornoa kaikesta pahasta.

Toimitus