Uutiset

Novellit

Tapaus elävästä elämästä Suomessa, 30.8.2011: Isä vei lapsensa Vantaan HopLop-seikkailupuistoon, tarkoituksenaan viettää hauska alkuilta juniorin kanssa.

Kassalla työskentelevä tyttö varoitti, että siellä on täyttä ja että muut asiakkaat eivät näytä olevan suomalaisia. Perheenisä totesi optimistisesti, että kyllä sinne varmaankin leikkimään mahtuu, sopu sijaa antaa.

Kun isä asteli peremmälle, ilmeni että paikalla oli noin 150 eri-ikäistä muslimia juhlimassa ramadanin päättymistä. Yllättävää oli se, että kymmenkunta täysi-ikäistä muslimia kumarsi Mekkaan päin ja rukoili hartaasti. Oheinen kuva on otettu tuosta tilanteesta.

Isä kääntyi henkilökunnan puoleen ja ihmetteli, että mistä lähtien uskonnolliset palvontamenot on sallittu lasten leikkipaikoilla. Kun valvojana toimiva tyttönen ei osannut sanoa mitään, haettiin paikalle johtaja.

Nuori naisjohtaja hämmästyi nähdessään rukoilijat ja ilmoitti heille palvontamenojen päättyvän välittömästi. Muslimit vihastuivat häiriöstä ja kieltäytyivät lopettamasta. Tilanne johti sanaharkkaan, jolloin perheenisän oli rauhoiteltava tilannetta ja huomautettava, että hänellä on kännykkäkamerassaan kuvia tapahtumainkulusta. Se näytti raivostuttavan muslimeja entisestään. Kiivaan keskustelun jälkeen muslimit uskoivat, ettei HopLopissa voi harjoittaa uskonnollisia palvontamenoja ja he lopettivat hartaushetkensä.

Tämän tapauksen valossa on syytä pohtia suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjä uudestaan. Suomessa on totuttu siihen, että uskonnollisia palvontamenoja harjoitetaan niille varatuissa paikoissa. Julkiset tilat – varsinkaan lasten leikkipuistot – eivät ole suomalaisen tai pohjoismaisen perinteen mukaisia palvontapaikkoja. Leikkipaikat ovat lasten leikkejä varten.

Jokainen harjoittakoon uskoaan niin hartaasti kuin sydämessään tahtoo, mutta ei ole kohtuutonta vaatia, että se hoidetaan omalla ajalla tai siihen varatuissa tiloissa. Tiukkaan uskonnollisuuteen sisältyy aina suvaitsemattomuuden siemen. Suvaitsemattomuus ”vääräuskoisia” tai yleensäkään muita kohtaan vaikeuttaa taatusti kaikkien elämää. Uskonnollinen jyrkkyys – tulipa se enemmistön tai vähemmistön taholta – avaa ovet erilaisille konflikteille.

 

toimitus, Hustler

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved