Uutiset

Novellit

Bambi – siro, suloinen ja siveetön

Bambissa on energiaa, Bambissa on aistikkuutta. Bambi on kotimaisen aikuisviihteen nousevia kykyjä.
Tässä Bambin kommentteja menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.


Kuka olet, mistä tulet ja mihin menet?


- Olen Bambi, vuosimallia ´88. Tulen keskisestä Etelä-Suomesta ja täällä sitä ollaan edelleen.


Mikä saa nuoren naisen ryhtymään aikuisviihteeseen?


- No tiivistäen sanoisin, että silikoni. Halusin 18 vuotiaana kovasti silikonit ja olin saanut käsityksen, että pornossa tienaisi omaisuuksia. Syöksyin paikalliseen pornokauppaan kyselemään kuvaajista, mutta eihän siellä mitään tiedetty. Minut neuvottiin kuitenkin Hot Kabinettiin ja siellä pelin henki alkoi valjeta. Tienestitaso olisi todellisuudessa huomattavasti maltillisempi ja Hot Kabinetin väki suositteli aluksi pelkässä privaatissa operoimista, että saisin vähän paremman käsityksen bisneksestä. Sitten tutustuin Hot Girls -ryhmään ja esiinnyin seksimessuillakin.

Onko ala vastannut kokonaisuudessaan odotuksiasi?

- Kyllä, vaikka en olisi uskonut, että kukaan olisi valmis maksamaan näkemisestäni. Oli omituista huomata, että ihmisiä suorastaan jonotti privaattiesityksiini.

Mitenkä alan huonojen puolien kanssa on?

- Jaa…Enpä nyt keksi mitään mainittavampaa, hyvin olen pärjännyt. Sen sijaan voin sanoa, että itsetuntoni on vahvistunut huomattavasti aikuisviihteessä esiintymisen myötä. Minulla oli nuorempana syömishäiriö ja pidin itseäni niin rumana, etten olisi uskaltanut ottaa paitaa pois ihmisten edessä. Niistä tuntemuksista tämä ala on auttanut tehokkaasti eroon.

Mikä on jännittävintä, mitä olet tähän astisella urallasi tehnyt?

- Kehätyttönä operointi Mai Thai -nyrkkeilyottelussa. Sen odotus oli jo kutkuttavaa.

Onko sinulla ollut naisasiakkaita privaatissa?

- On, messuilla on ollut muutama nainen ja toki myös pariskuntia.

Sitten pieniä pikakysymyksiä. Jos olisit vaate, mikä olisit?

- Nahkahousut.

Ruoka?

- Kumbo-kanaa.

Eläin?

- Bambi, tietenkin!

Auto?

- Chevy Van. Kulkee pitkälle ja komeesti!

Terveisiä HUSTLERin lukijoille?

- Tervetuloa katsomaan esityksiäni Hot Girlsiin Helsingissä ja Tampereella. Eihän tää vaan ollut liian kaupallista?
 

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved