Uutiset

Novellit

Irina - Kotimainen laatuherkku!

Viehättävässä Irinassa on juuri sellaista sisäistä ja ulkoista kauneutta höystettynä sopivalla ripauksella tuhmuutta, että äijän kuin äijän mielikuvitus alkaa nopeasti laukkaamaan ylikierroksilla hänen seurassaan.


Ensin hänestä innostui kuvaaja, sitten toimittaja ja pian myös päätoimittaja. Irinassa on siis sitä jotakin, jota ei ole suotu kaikille paljasta pintaa esitteleville naisille. Eikä hän kaikesta päätellen aio jättäytyä pelkäksi hetkelliseksi kangastukseksi suomalaisille erotiikan ystäville; pikemminkin päinvastoin! Seuraavassa tiivistelmä ajatustenvaihdostamme, josta huomaatte, ettei tämä Iltatyttönäkin nähty kaunotar ole ihan tavallinen tapaus…


Irina, kuinka kauan olet poseerannut?

- Poseerasin ensimmäisen kerran miesten lehteä varten joulukuussa 2008.

Mikä sai sinut innostumaan alasta?

- Olin perheen kiltti-tyttö, siskoni taas kapinallinen. Mietin, mitä jos roolit vaihtuvatkin kun kasvamme aikuisiksi; siskostani tulee kiltti-tyttö ja minusta pornotähti. Ihailin silloin Blink 182:n albumin kannessa poseeraavaa Janine Lindemulderia. Tultuani Helsinkiin näin mahdollisuudet edessäni. Tykkään, jos ihmiset nauttivat minua katsellessaan.

Mistä päin olet muuten kotoisin?

- Loviisasta.

Riittääkö poseeraaminen sinulle, vai kiinnostaisiko jokin muu osa erotiikkabisneksestä?

- Haluan myös strippariksi. Tykkään tanssia ja tankoonhan saa kiivetä. Korkealla oleminen tuntuu hyvältä!

Olet ollut myös Iltatyttönä?

- Olen. Mietin kauan, että se on minun juttuni, mutta ensin piti vielä ruskettua ynnä muuta pientä.

Tullaanko sinua kenties vielä joskus näkemään pornoelokuvassa, Suomessa tai muualla? Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi ammattimielessä?

- Pornoelokuvissa näytteleminen ei ole kiinnostanut. En ole pitänyt niistä, joita olen nähnyt. Yritän nyt ”vallata” mahdollisimman monta lehteä, haluan myös ulkomaille. Kun tanssin paremmin, haluaisin jonkin helsinkiläisen striptease-klubin lavalle. Alan ihmiset kiinnostavat minua, olisi mukava saada heistä ystäviä. En halua ”julkkikseksi”, mutta sen sijaan tunnetuksi Suomen erotiikkabisneksessä. Olen myös ajatellut fetish-alsuvaatesuunnittelijaksi, joten ehkä joskus mummona perustan oman ateljén.

Mitä teet silloin, kun et poseeraa?

- Ompelen, harjoittelen tanssitangollani, opiskelen.

Mikä on suosikkilomakohteesi?

- Oikeastaan haluaisin nähdä koko maailman. Tällä hetkellä ehkä Afrikan Serengeti kiinnostaa eniten.

Olet ilmeisesti kätevä käsistäsi ja valmistat omat esiintymisasusi?

- Kyllä, olen ammatiltani vaatesuunnittelija ja -valmistaja ja nautin äärettömästi ompelemisesta. Haluan valmistaa useimmat esiintymisasuistani itse, jottei kukaan voi nähdä mistä vaate on ostettu ja tavallaan sitä kautta myös esitellä taitojani. Tämän kuvasetin asuista olen kylläkin valmistanut itse vain karvalakin.

Käytätkö yksityiselämässäsi koskaan seksikkäitä alusasuja?

- Aina.

Oletko naimisissa tai onko sinulla poika/tyttöystävää?

- En, ei ole. En tykkää edes sanasta ”sinkku”, minusta se kuulostaa sellaiselta kuin joku epätoivoisesti etsisi seksikumppania. Sanon siksi mieluummin vain, etten tällä hetkellä seurustele.

Löytääkö sinua koskaan klubeilta tai muista seuranhakupaikoista?

- Ei yleensä. En juo, eikä muiden juopottelua ole kiva katsella, joten minulla ei ole paljoakaan tekemistä baareissa ynnä muissa vastaavissa. Jos ystävä vie, tulen kuitenkin mielelläni paikkoihin, missä voi tanssia.

Mikä on ollut kohteliainta, mitä sinulle on sanottu?

- ”Miten pillu voi tuntua näin hyvältä?”

Miten kuvailisit itseäsi seksin suhteen: kiltti, tuhma vai omituinen?

- Perverssi.

Saako jokin materiaali sinut syttymään?

- Turkis!

Miten tyydytät itsesi?

- Show Girl -kenkä on paras… (Tässä kohdin toimittaja nielaisee ja on kysymäisillään tarkemmin, mutta päättää kuitenkin jättää asian vielä mielikuvituksen varaan – ratkaisu, jota hän sittemmin katuu.)

Katsotko koskaan pornoa tai luetko alan lehtiä?

- Olen katsonut muutama leffan, lähinnä saadakseni kuvan minkälaisesta touhusta on kyse. Luen mielelläni lehtiä, haluaisin tilata ne kaikki pysyäkseni ajan tasalla.

Ihailetko jotakin esiintyjää erotiikka-alalla?

-Esiintyjiä on valtavasti, enkä ole nähnyt läheskään kaikkia! Mutta heistä, joita olen nähnyt, ihailen Nikita Deniseä (hyvät pohkeet) ja sitten tietenkin Janine Lindemulder on kauan ollut naisihanteeni. Suomalaisista alan ihmisistä haluaisin tehdä töitä Bambin ja Millan kanssa.

Jos voittaisit missikisat, toivoisitko maailmanrauhaa vai kansojen seksuaalista vapautumista?

- Olin mukana kotikaupunkini missikisoissa ja toivoin kansojen seksuaalista vapautumista; siksiköhän tuomarit eivät pitäneet minusta…?
 

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved